Kotikasvatuksen kehitys, Kasvatustietoisuus ja kasvatustyylit

Saimme koulusta itsenäiseksi tehtäväksi uudesta oppiaineestamme Suunnitelmallisesta työskentelystä, pohtia kasvatustietämystä sekä eri kasvatusmalleja ja niiden muutosta ajan saatossa sekä erilaisia kasvatustyylejä sekä niiden etuja sekä mahdollisia haittoja sekä vanhemmuuden että vanhempien ja lapsen vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Kotikasvatuksen kehitys

Kotikasvatus on perinteiden, vanhempien sekä isovanhempien tapoje, tottumusten, arvojen ja moraalin summa. 

Nykyaikana matkustelun sekä maahanmuuttajien ansiosta näemme paljon erilaisia perheitä ja toimintamalleja, joka saa perheet ajattelemaan omia käsityksiään kasvatuksesta sekä laajentamaan käsitystään siitä. Kaikki saavat yhdistellä omia tyylejään vapaammin kuin ennen, lapsen hyvinvoinnin rajoissa. 

Ennen 1900-lukua lasta pidettiin Jumalan omana, myös perisyntiajatus vallitsi tuohon aikaan, jonka mukaan lapsesta piti karsia pois kaikki pahuus ja syntisyys, eli siis lapsen persoonallisuus ja luonne. Lapsen oli kunnioitettava vanhempiaan eri tavalla kun nykyään, silllä aikuiset olivat lapsia paljon, paljon korkeammalla arvoasteikolla. 

Lapsen kanssa ei myöskään sopinut seurustella turhaan. Uskottiin että siten lapsi alkaa vaatimaan lisää huomiota.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä alkoi kasvatus perustumaan enemmän lääketieteelle. Äideille oli selkeät oppaat lastenhoitoon joita täytyi noudattaa. Rutiinit ja hygienia olivat erittäin tärkeitä. Lapsen syöttämiselle sekä nukkumaanmenoille oli tarkat aikataulut joista ei sopinut poiketa, sillä sen uskottiin vioittavan lapsen persoonaa ja hänestä tulevan epävakaa.

Vauvaa ei myöskään pidetty paljoa sylissä tai tuuditettu. Vauvaa kosketettiin vain hoitotoimenpiteiden yhteydessä. 

1950-luvulla lasta alettiin pitää enemmän persoonallisena ja henkisenä olentona jolla on tunteet ja oma tahto. Leikkejä pidettiin kehitykselle hyvin tärkeänä. Lisäksi perimää sekä ympäristöä alettiin pitää tärkeinä tekijöinä kasvussa ja kehityksessä. Lapsen tunteisiin keskityttiin paljon ja hellyyttä sai näyttää. Lapsi sai esittää huonot kuin hyvätkin tunteensa ilman rangaistusta.

Isän merkitys kasvatuksessa ja kotioloissa on muuttunut rutkasti. Vielä vähän aikaa sitten isä oli se henkilö joka toi leivän pöytään. Isä ei paljoa puuttunut lasten kasvatukseen, se kuului äidille. Nykyään on useimmissa perheissä lastenkasvatus tasavertaista, ja koti-isätkään/työssäkäyvä äiti -asetelmakaan ei ole harvinaisuus. Myös uusperheitä ja sateenkaariperheitä on paljon enemmän kuin ennen, ja on todettu että se ei tee lasta mitenkään huonommaksi.

Kasvatustietoisuus

Kasvatustietoisuus tarkoittaa kasvattajan (vanhemman) käsitystä kasvatuksesta. Hän tekee tietoisia valintoja, miettii omia arvojaan, moraaliaan sekä elämänkatsomustaan jonka mukaan päättää kasvattaa lapsensa. 

Kasvatustyylit

AUTORITÄÄRINEN

-aikuisjohtoinen
-jatkuvaa kilpailua vanhemman ja lapsen välillä (aikuinen voittaa)
-lapselle kehittyy huono itsetunto
-rangaistukset, moitteet ja aineellinen palkitseminen peruspilareina
-lapsella paljon rajoitteita

LAPSIJOHTOINEN

-vanhemmat ja lapsi kilpailevat keskenään jatkuvasti (lapsi voittaa)
-lapsella ei rajoitteita tai hyvin vähän
-lapsi pyrkii hoitamaan kaikki asiat itse sillä vanhemmasta ei ole apua
-lapselta puuttuu käytöstavat
-lapsen tulevat ihmissuhteet tulevat olemaan hankalia sillä hän on tottunut lapsena saamaan kaiken mitä 
 haluaa, voi tulla ongellmia.

 

OHJAAVA KASVATUS

-lapsi ja aikuinen tasavertaisessa suhteessa
-vuorovaikutus toimii
-kehutaan ja rakastetaan
-lapsi tuntee olonsa turvalliseksi
-sopivasti rajoja sekä vapauksia
-arvostusta ja hyväksyntää molemmin puolin



Mielestäni viimeisin on ehdottomasti paras kasvatustyyli, sekä vanhempien/vanhemman sekä lapsen kuuluu kunnioittaa ja arvostaa toisiaa, jotta perhe-elämä sujuu oikein. Toki eri kasvatustyylejä saa soveltaa oman mielensä mukaan mutta pohjana täytyy pitää lapsen hyvinvointia ja pohtia omaa tyyliä kasvattaa lapsi monelta kannalta.