"Tässä yrityksessä on ilo työskennellä"

"Pohdi, mikä tekee yrittäjyydestä kiinnostavan ammatin. Mitä hyviä ja huonoja puolia siinä mielestäsi on? Ideoi yritys, jossa sinä nauttisit tehdä työtä. Kuvaile ideoimasi yrityksen arkipäivää joko yrittäjän tai työntekijän näkökulmasta. Mieti myös yrityksen liikeidea (miksi yritys on olemassa, kenelle yritys valmistaa tuotteita ja palveluja, miten yritys markkinoi sitä?) Ota otsikoksi Tässä yrityksessä on ilo työskennellä tai keksi otsikko itse."


Unelmatyöpaikkani olisi ehdottomasti pienehkö paikka, jossa olisi hyvä työilmapiiri ja työkaverit tuttuja keskenään. Haluaisin että työni liittyisi kehitysvammaisiin. Työntekijät olisivat enemmänkin kuin ystäviä kuin hoitajia, ja kaikilla olisi oikeasti mukavaa tehdä töitä yhdessä, eikä aamulla ärsyttäisi mennä töihin.

Mieluiten työpaikkani sijaitsisi Tampereella, ei aivan keskustassa, rauhallisessa paikassa mutta lähellä keskustaa. Siellä olisi mielekästä työskennellä, ja olisi hienoa päästä töihin bussilla tai pyörällä.

 Unelmayrityksessäni olisi alle 50 asiakasta, silloin voisi oikeasti tutustua heihin yksilöinä, eikä olisi kokoajan kiire toisen asiakkaan luo. Myös asiakkailla olisi mukavampi olla jos hoitaja/ohjaaja ei kokoajan kiirehtisi pois, vaan ehtisi jutustelemaan ja rentoutumaan asiakkaan kanssa. Myös sosiaalinen puoli on nmittäin kehitysvammaisten kanssa tosi tärkeää.

Koko porukka kävisi yhdessä ainakin kerran kuukaudessa tekemässä jotain spesiaalia. Vaikka museoon tai kirjastoon tai elokuviin, tai mitä ikinä keksittäisiin. Yritys voisi tehdä yhteistyötä muiden yritysten kanssa, vaikkapa päiväkotien ja vanhainkotien kanssa. Yrityksessä voitaisiin myös tehdä käsitöitä ja askarrella myytäväksi. Asiakkaat saisivat aktiivista tekemistä päiviinsä ja vähän palkkaa siitä. He tuntisivat olevansa tärkeitä yhteiskunnalle.

Sielä touhuttaisiin kaikenlaista mukavaa ja hyödyllistä. Siellä olisi vaikkapa näytelmäkerho, kokkikerho, maalauskerho ja niin edelleen.

Yrityksessä pidettäisiin yllä mahdollisimman tehokkaasti asiakkaan oma-alotteisuutta ja uskoa omiin voimiinsa, kaikissa asioissa ei paapota. Esimerkiksi ruoka otetaan lautaselle itse, jos suinkin siihen kykenee. Ja annetaan pieniä hommia jotka kehittävät/ylläpitävät motorisia taitoja ja virkistävät henkistäkin puolta. Kuunnellaan mitä asiakkaalla on sanottavana, ja vastataan siihen asiallisesti. Kaikki ovat toisilleen tasavertaisia unelmatyöpaikassani, on vain ihmisiä, joista jotkut osaavat paremmin asiat ja auttavat toisia. Kaikki oppisivat toisiltaan.

Oppimispäiväkirja osa 3

Ääää, meinaan aina unohtaa kirjottaa....ja pitäis olla paaaljon enemmän materiaalia kasassa kurssin lopussa, apua! Pitää ottaa itteensä niskasta kiinni!

Minun on pitkän aikaa pitänyt kirjoittaa tämä juttu mutta se on vaan jäänyt...kun on niin kiire...maatessa sohvalla.

 Olin hyvällä ystävälläni yökylässä viimeviikolla, ja mietin heti että tämä juttu pitää kirjoittaa oppimispäiväkirjaan. Ystävälläni siis on melkein 2,5 vuotias pikkuveli Mika, joka on varastanut sydämeni aivan kokonaan... Naureskeltiin kaverinkin kanssa että kaikki maailman sodat loppuisivat jos vain näkisivät Mikan maailman söpöin pupunkorvapipon päässään! Se on jotain aivan hullun suloista!

No, asiaan. Olin siis heillä kylässä, ja ystäväni Arinan lähtiessä käymään vessassa jäin Mikan kanssa kahden. Hän osaa vähän heikosti suomea sillä hänen äidinkielensä on venäjä, joten emme pystyneet oikein keskustelemaan, mikä on sääli.

Yritin soittaa toiselle ystävälleni että voisimmeko tänään nähdä, ja samalla huomaan että Mika kulkee rinkiä perässäni ja höpisee puhelimeen samalla tavalla kuin minä ja jopa toistelee joitain sanoja.
Olin kyllä tietoinen että lapsi matkii isompia todella paljon, mutta silti oli yllätys kuinka paljon oikeasti lapsi ottaa mallia.

                                                         
                                                  Mikaa ei huvittanut olla kuvattavana heti aamusta,
                                                    todellisuudessa nämä ovat niitä harvoja otoksia missä tämä kultapoika
                                                                                                     EI hymyile

Myöhemmin luimme Arinan kanssa lehtiä heidän olohuoneessaan, samalla Mika piirteli taideteoksia vieressä. Pikkuhiljaa hän ottaa lehtisen pöydältä ja istahtaa lattialle sitä "lukemaan" samaan tapaan kuin me, välillä ystävääni ja minua vilkuillen.

Se oli aivan äärettömän suloista, mutta samaan aikaan huolestuttavaa, sillä myös pahoista asioista voi ottaa mallia, ei pelkästään noin harmittomista asioista kuin puhelimeen puhuminen tai lehtien lukeminen. Mutta esimerkiksi väkivalta, kiroilu, agressiivisuus ja muut negatiiviset asiat. Nekin tarttuvat isommista. Sitä miettiessäni ymmärrän vieläkin paremmin sen miksei suojatietä saa ylittää punaisten valojen aikaan tai syljeskellä jos lapsi näkee,  tai kiroilla lasten kuullen. Lapset oikeasti imevät itseenä aikuisilta vaikutteita. Se on hieno asia mutta voi kääntyä pienessä hetkessä hyvin huonoksi.



                                                               Mika-kulta ja minä <3

Kotikasvatuksen kehitys, Kasvatustietoisuus ja kasvatustyylit

Saimme koulusta itsenäiseksi tehtäväksi uudesta oppiaineestamme Suunnitelmallisesta työskentelystä, pohtia kasvatustietämystä sekä eri kasvatusmalleja ja niiden muutosta ajan saatossa sekä erilaisia kasvatustyylejä sekä niiden etuja sekä mahdollisia haittoja sekä vanhemmuuden että vanhempien ja lapsen vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Kotikasvatuksen kehitys

Kotikasvatus on perinteiden, vanhempien sekä isovanhempien tapoje, tottumusten, arvojen ja moraalin summa. 

Nykyaikana matkustelun sekä maahanmuuttajien ansiosta näemme paljon erilaisia perheitä ja toimintamalleja, joka saa perheet ajattelemaan omia käsityksiään kasvatuksesta sekä laajentamaan käsitystään siitä. Kaikki saavat yhdistellä omia tyylejään vapaammin kuin ennen, lapsen hyvinvoinnin rajoissa. 

Ennen 1900-lukua lasta pidettiin Jumalan omana, myös perisyntiajatus vallitsi tuohon aikaan, jonka mukaan lapsesta piti karsia pois kaikki pahuus ja syntisyys, eli siis lapsen persoonallisuus ja luonne. Lapsen oli kunnioitettava vanhempiaan eri tavalla kun nykyään, silllä aikuiset olivat lapsia paljon, paljon korkeammalla arvoasteikolla. 

Lapsen kanssa ei myöskään sopinut seurustella turhaan. Uskottiin että siten lapsi alkaa vaatimaan lisää huomiota.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä alkoi kasvatus perustumaan enemmän lääketieteelle. Äideille oli selkeät oppaat lastenhoitoon joita täytyi noudattaa. Rutiinit ja hygienia olivat erittäin tärkeitä. Lapsen syöttämiselle sekä nukkumaanmenoille oli tarkat aikataulut joista ei sopinut poiketa, sillä sen uskottiin vioittavan lapsen persoonaa ja hänestä tulevan epävakaa.

Vauvaa ei myöskään pidetty paljoa sylissä tai tuuditettu. Vauvaa kosketettiin vain hoitotoimenpiteiden yhteydessä. 

1950-luvulla lasta alettiin pitää enemmän persoonallisena ja henkisenä olentona jolla on tunteet ja oma tahto. Leikkejä pidettiin kehitykselle hyvin tärkeänä. Lisäksi perimää sekä ympäristöä alettiin pitää tärkeinä tekijöinä kasvussa ja kehityksessä. Lapsen tunteisiin keskityttiin paljon ja hellyyttä sai näyttää. Lapsi sai esittää huonot kuin hyvätkin tunteensa ilman rangaistusta.

Isän merkitys kasvatuksessa ja kotioloissa on muuttunut rutkasti. Vielä vähän aikaa sitten isä oli se henkilö joka toi leivän pöytään. Isä ei paljoa puuttunut lasten kasvatukseen, se kuului äidille. Nykyään on useimmissa perheissä lastenkasvatus tasavertaista, ja koti-isätkään/työssäkäyvä äiti -asetelmakaan ei ole harvinaisuus. Myös uusperheitä ja sateenkaariperheitä on paljon enemmän kuin ennen, ja on todettu että se ei tee lasta mitenkään huonommaksi.

Kasvatustietoisuus

Kasvatustietoisuus tarkoittaa kasvattajan (vanhemman) käsitystä kasvatuksesta. Hän tekee tietoisia valintoja, miettii omia arvojaan, moraaliaan sekä elämänkatsomustaan jonka mukaan päättää kasvattaa lapsensa. 

Kasvatustyylit

AUTORITÄÄRINEN

-aikuisjohtoinen
-jatkuvaa kilpailua vanhemman ja lapsen välillä (aikuinen voittaa)
-lapselle kehittyy huono itsetunto
-rangaistukset, moitteet ja aineellinen palkitseminen peruspilareina
-lapsella paljon rajoitteita

LAPSIJOHTOINEN

-vanhemmat ja lapsi kilpailevat keskenään jatkuvasti (lapsi voittaa)
-lapsella ei rajoitteita tai hyvin vähän
-lapsi pyrkii hoitamaan kaikki asiat itse sillä vanhemmasta ei ole apua
-lapselta puuttuu käytöstavat
-lapsen tulevat ihmissuhteet tulevat olemaan hankalia sillä hän on tottunut lapsena saamaan kaiken mitä 
 haluaa, voi tulla ongellmia.

 

OHJAAVA KASVATUS

-lapsi ja aikuinen tasavertaisessa suhteessa
-vuorovaikutus toimii
-kehutaan ja rakastetaan
-lapsi tuntee olonsa turvalliseksi
-sopivasti rajoja sekä vapauksia
-arvostusta ja hyväksyntää molemmin puolin



Mielestäni viimeisin on ehdottomasti paras kasvatustyyli, sekä vanhempien/vanhemman sekä lapsen kuuluu kunnioittaa ja arvostaa toisiaa, jotta perhe-elämä sujuu oikein. Toki eri kasvatustyylejä saa soveltaa oman mielensä mukaan mutta pohjana täytyy pitää lapsen hyvinvointia ja pohtia omaa tyyliä kasvattaa lapsi monelta kannalta. 

Oppimispäiväkirja 2.

Kaippa tätä nyt pitää yrittää kirjotella kerran kun on alottanutkin. Mitäköhän olisin oppinut näinä viimepäivinä...

No ainakin rupesin miettimään omia mielenkiinnonkohteitani. En erityisemmin haaveile lasten kanssa työskentelystä, mutta sitten katsoimme videon sokeasta vauvasta nimeltä Leo, ja rakastun täysin. Mikäköhän minua kiinnostaa jotenkin "vajavaisissa" ihmisissä. Vaikka vajavainen on täysin värä sana sille että jokin aisti puuttuu, sillä muut aistit ovat selkeästi kaksin-, ellei kolminkertaistuneet.
Minua ei kiinnosta tavalliset lapset. Sokeat, kuurot ja kehitysvammaiset kyllä. En tiedä tarkkaa syytä siihen, niin vain on.
Pidän kyllä kaikenlaisista lapsista kovasti, mutta en välttämättä itse haluaisi tehdä lasten parissa töitä elämäni loppuun saakka. Se varmaan johtuu siitä että haluan vielä joskus omiakin lapsia, ja luulen että niiden kanssa saan sitten olla ihan tarpeeksi, en tarvitse muiden lapsia. Mutta tuollaiset spesiaalit (se on hyvä sana!) lapset ja miksei aikuisetkin. Se on mun juttu.
Oon varmaan vähän erilainen nuori, yksi lähihoitajan ammattiin valmistunut tuttuni kauhisteli kun häntä oli pyydetty töihin vammaiskotiin, jossa on hyvin vaikeasti käyttäytyviä ihmisiä. Minä taas olisin aivan innoissani. Haluan haastetta, en ikinä haluaisi olla sairaalassa töissä. Toki arvostan sairaanhoitajia suunnattomasti, he tekevät todella, todella tärkeää työtä. Mutta itselleni haluan haastetta, pahin kuvitelmani olisi tässä työssä vaan käydä vähän pistämässä jotain töykeää ihmistä jolta on murtunut jalka eikä "mikään ole hyvin ja ruoka on pahaa blaablaa." Hyi. Olen enemmänkin sellainen että haluan oikeasti olla joku asiakkaalle. En vain valkoisissa vaatteissa ympäriinsäjuoseva nainen. Haluan päästä asiakkaiden pään sisälle ja oppia ymmärtämään heitä, ja saada vaikeatkin ihmiset luottamaan ja pitämään minusta, se on henkilökohtaisesti paras tunne.
Kerran olin kesätöissä  vahainkodissa, ja sain yhden tosikkopapan nauramaan, ja kaikki hoitajat kyselivät kahvitauolla että miten ihmeessä, he eivät ole nähneet ikinä papan nauravan, vaikka onkin ollut muutaman vuoden saman katon alla päivästä toiseen. Siitä tuli supermahtava olo. Se on tavoitteeni, saan ihmiset iloisiksi ja sanomaan "Et kyllä vaikuta yhtään ikäiseltäsi, kun käsittelet asiakasta noin ammattimaisesti" Jeees.


Tässä me meidän luokan nuoriso ;) Ja Emilia, joka on pian 19....vanhus.

Kuumekouristukset

 

Kuumekouristusta esiintyy 2-5%:lla kaikista lapsista. Sitä esiintyy varsinkin 6 kk - 5-vuotiailla. Kuumekouristus on nimensä mukaisesti kuumeisen lapsen kouristelua. Lapsella on oltava kuumetta yli 38.0°, jotta voidaan puhua kuumekouristuksesta.

Useimmat vanhemmat pelästyvät lapsensa mahdollista kuumekouristelua paljon. Ei ole mitään syytä silti olla huolissaan.  Melkein kaikki kuumekouristukset ovat hyvälaatuisia, ja eivät tee lapselle pahaa. Vanhemman täytyy vain suojata lasta vahingoittamasta itseään kouristellessaan, mutta muuten ei tarvitse estellä lasta kouristelemasta. 

Ei tiedetä miksi tiset lapset saavat kuumekouristuksia ja toiset eivät. Sen tiedetään olevan perinnöllistä, mutta lapsi jonka vanhemmilla ei ole ollut lapsena samankaltaisia oireita, voivat silti kouristella. Useimmiten tässä tilanteessa se jää vain yhteen kertaan.

Kuumekouristus alkaa yleensä siitä että lapseen ei saa mitään kontaktia. Koko vartalo jäykistyy kädet koukussa ja jalat ojentuneina. Tyypillinen kuumekouristelu kestää alle viisi minuuttia, jos kouristelu kestää pidempään tai jos lapsella esiintyy halvausoireita herättyään, lapsi täytyy viedä lääkäriin.

Kuumekouristus voi tulla uudestaan, ja näillä lapsilla on hyvä käyttää kuumelääkettä uusien kuumeiden ilmaantuessa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että mikään lääke ei täysin estä kuumekouristuksia ja niinpä kuumelääkkeitä suositellaan käytettäväksi normaaliin tapaan. Ennenvanhaan käytettiin epilepsialääkkeitä lasten kuumekouristuksien hoitoon mutta nykyään niin ei enään toimita.