Mikä on palvelu?

Mitä palvelu tarkoittaa? Tämä oli oikeestaan paljon vaikeampi kuin luulisi. Kyllähän kaikki tietää mitä palvelu tarkoittaa, mutta sitten kun se pitää selittää omin sanoin niin pitää miettiä hetki. Ainakin ymmärsin tehtävänannon niin että pitää selittää juuri se asia. No, yritetään.


No, palveluja on erilaisia, ja kaikki ne ovat tehty tavallisia ihmisiä varten. Hammashoitolat, terveyskeskukset, kirjastot ja niin edelleen. Kaikki ovat käyneet näissä palveluissa, joten ne ovat ihan normaaleille kansalaisille. Ihmiset ovat siellä töissä auttaakseen ihmisiä perus(tai ei niin perus)asioissa joita ei kuitenkaan voi tai tarvitse tehdä itse. On palveluja kaikilla aloilla oikestaan mihin tarkoitukseen vain ihminen kokee tarvitsevansa ammattihenkilöä. Voisi kai sanoa että palvelu on kuin tuote, mutta näkymätön. Se ei ole materiaa, vaan erilaista hyötyä. Sellaista mitä ihminen voi tehdä toiselle.

Toivottavasti tässä oli jotain järkeä, on vaikea pukea näin "yksinkertaisia" asioita sanoiksi.

Lähihoitajien ammatillinen osaaminen

Lähihoitajilla, kuten kaikilla ammattihenkilöillä sosiaali- ja terveysalalla, on paljon vastuuta ja vaatimuksia työssään. Tällaisia ovat mm. vaitiolovelvollisuus, eri kulttuurien ymmärtäminen ja kunnioittaminen, oma henkinen ja fyysinen terveys, empatiakyky ja monia muita!

Erilaiset palvelut vaativat lähihoitajilta hyvin erilaisia asioita, lasten kanssa työskentely vaatii erilaista valmiutta kuin vuodeostastolla työskentely. Hammashoitolassa on hyvin erilaisia työtapoja kuin dementiaosastolla vanhainkodissa. Vaikka haasteet ovat hyvin erilaisia eri palveluissa, ei silti voida sanoa että toinen olisi vaikeampi tai helpompi tai huonompi  kuin toinen. Kaikki palvelualalla töissä olevat tarvitsevat paljon kärsivällisyyttä, tilannetajua, ennakointikykyä ja mitä tärkeintä, halua auttaa potilasta parhaansa mukaan. 

Vaikka eroja palveluissa on paljonkin, on peruspilarit samat. Asiakkaan toiveiden kuunteleminen ja kunnioittaminen, tasa-arvoinen työyhteisö, vaitiolovelvollisuus, ihmisyyden ymmärtäminen ja potilaan tasolle meneminen. Lähihoitajien ammatillisen osaamisen pitää olla huippuluokkaa, mutta onneksi se on aika yksinkertaista. Ainakin mielestäni hyvä pohja sille on ihmisenä oleminen ihmiselle. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Toki pitää myös muistaa pitää tunteensa ja empatiansa kohtuuden rajoissa. Hoitajankin ammatissa voi joutua tekemään päätöksiä ja on pakko pystyä luopumaan potilaista/asiakkaista, joten pitää osata jättää tunteet ulkopuolelle ja käyttää järkeä. Tästä huomaa että hoitajan täytyy olla tasapainoinen ihminen omassa elämässään jotta pystyy tekemään töitä kaikkien näiden asioiden keskellä.

Jotain lakitermejä mitä en ymmärrä lala

RESURSSIOHJAUS
= Päätetään, mihin varoja suunnataan.
Valtion tasolla varoista päättää vuosittain eduskunta, joka käyttää talousarviota päätöksenteon pohjana.

Resurssiohjaus tarkoittaa käytännössä, että taho, jolla on valtaa tehdä budjettipäätöksiä, siirtää budjettipäätösvaltaansa alemmille tasoille päätetyn voimavaran verran. Esimerkiksi eduskunta antaa resurssiohjauspäätöksen kunnalle ja sisällyttää siihen esim. 10 000 euron lisärahan, joka täytyy käyttää esim. lasten varhaiskasvatukseen. Kunnalle on näin siirretty päätäntävalta käyttää 10 000 euroa parhaaksi katsomallaan tavalla esim. päiväkoteihin.

INFORMAATIO-OHJAUS
Informaatio-ohjaus on vaikuttamaan pyrkivää, tavoitteellista ja tietoon perustuvaa viestinnällisiä keinoja hyödyntävää tiedon välittämistä.

NORMIOHJAUS
Normiohjaus on laissa säädetty tapa toimia tietyssä virassa. Tietyn virkamiehen täytyy käyttää tiettyä toimintamallia tekemisissään. Jos virkamies ei toimi tällä tavalla ja se tulee julki, hänelle voidaan teon vakavuudesta riippuen määrätä sakkoa tai muu tuomio.
Esim. lähihoitajan täytyy työssään noudattaa tiukkaa vaitiolovelvollisuutta. Jos hän rikkoo vaitiolovelvollisuutta, hän voi saada tuomion.

Suomen laista voi lukea lisää vaitiolovelvollisuudesta:
http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000812?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=vaitiolovelvollisuus

Yhteistyönä tehneet Erika ja Jenny

Nomofobia

 Helsingin Sanomissa oli viimekuussa yleisönosastokirjoitus jonka oli kirjoittanut Helsinkiläinen lukiolaistyttö Inka. Äidinkielen opettajamme antoi tehtäväksi kirjoittaa vastineen tähän kirjoitukseen.
Inka miettii kirjoituksessaan pitäisikö yhteiskunnan alkaa tarjoamaan apua nuorten parissa kasvavaan riippuvuuteen.


Nomofobia (no mobile phobia) on yleistynyt älypuhelimien myötä. Se tarkoittaa sitä, ettei henkilö voi olla rentoutunut ilman puhelintaan kokoajan lähettyvillä. Puhelinta räplätään ruokapöydässä, töissä, koulussa, nukkumaan mennessä, heti aamulla herätessä, vessassa ja muissa arkipäivän toimissa.
Itse ainakin tunnistin itseni tästä tekstistä vahvasti, enkä ole varma pitäisikö minun huolestua siitä. Puhelimeni käyttö ei tunnu minusta itsestäni liialliselta, mutta kun asia kerrotaan tällä tavalla, se alkaa mietityttämään.EN kuitenkaan usko että puhelimenkäyttö hankaloittaa tai huonontaa elämääni kovinkaan paljon. Pystyn kyllä viettämään oikeasti aikaa ystävien kanssa ja onnistun kanssakäymiseen kasvotusten aivan hyvin.
Mutta jos puhelin unohtuu aamulla kotiin, ja tiedän saavani sen käsiini vasta illalla, olen aika levoton ainakin aamupäivän ajan. Totun kyllä nopeasti puhelimen poissaoloon ja unohdan koko jutun.

                            

Mielestäni yhteiskunnan ei tarvitse järjestää suuria hätätoimia tämän asian takia. Tietenkin jotain on hyvä tehdä. Ei sinänsä olisi pahitteeksi jos koulussa ei oikeasti saisi käyttää puhelinta tunnilla. Luokan ovella olisi vaikka jonkinlainen kori mihin jättää puhelimensa tunnin ajaksi. Oppiminen onnistuu paremmin ja kaikille suotaisiin jonkinlainen työrauha.
Myös nuorisokeskuksissa voisi olla ohjelmaa johon kuuluisi kännyköiden kiinni laittaminen. Nuoret houkuteltaisiin tekemään jotain oikeasti hauskaa, jotta unohtaisivat facebookin ja instagramin edes hetkeksi.

Mielestäni myös osasyynä tähän ilmiöön on se että jo pienet lapset saavat älypuhelimet. Niiden ostoa pitäisi yrittää viivästyttää.